torstai 6. kesäkuuta 2013

Koruja kimppuun

Kävin askartelukauppa Sinellissä katsastamassa hääaskarteluun sopivaa tarjontaa. En vielä hankkinut mitään paperimateriaaleja, koska en ole ehtinyt pohtia lainkaan esimerkiksi kutsuideoita. Sen sijaan löysin korukimppuuni materiaaleja. Ostin paksuinta kukkalankaa (0,65 mm) korukukkien varsiksi. Korutarvikkeissa oli myös kukkapohjia, joihin voi itse lisätä puolihelmiä tai strasseja oman maun mukaan. Olisin ensisijaisesti halunnut värittömiä strasseja tai Swarovski-kristalleja, mutta en löytänyt oikean kokoisia. Sen sijaan löysin itseliimautuvia valkoisia puolihelmiä. En pidä itseäni erityisen taikauskoisena ihmisenä, mutta helmet kuvaavat kyyneliä, ja olen hieman arastellut liittää niitä hääasuuni. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyyneleet ovat osa elämää. Niitä itketään ilosta ja surusta. Molemmat puhdistavat mieltä ja parisuhdetta.
Korukukka
Ostin ja tein lopulta neljä korukukkaa. En halua kaikista kukista samanlaisia, mutta edes muutama samanlainen kukka eripuolilla kimppua tehnee siitä tasapainoisemman näköisen. Itseliimautuvien puolihelmien liimaaminen pohjiin oli lastenleikkiä: pyöreä osa pyöreään koloon. Jokainen osaa varmasti tehdä näitä, eikä yksittäiselle korulle tulee hintaa kuin pari kolme euroa. Saatan hankkia pohjia vielä lisää ja käyttää esimerkiksi hiuskoristeessa. Nyt pitäisi vain keksiä, minne laitoin valmiit korukukat. Täytyy kysyä äidiltäni, jätinkö ne lapsuudenkotiini, jossa liimailin helmet paikoilleen.




3 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen itsekin talven 2014 morsian ja suunnitelmissa myös tällainen rintakoru/helmikimppu. Suurimmaksi ongelmaksi näyttää muodostuvan rintakorujen saatavuus täällä Suomessa. Miten oma projektisi on edistynyt (en vielä lukenut pidemmälle blogia)? Onko tarvikkeita löytynyt hyvin?

    VastaaPoista
  2. Rintakoruja on löytynyt alun epäilystä huolimatta tasaista tahtia ja tällä hetkellä minulla taitaa olla yhteensä noin kymmenen, joista kaksi on itseasiassa sormuksia. Kullansävyisiä rintakoruja löytyy paljon enemmän, joten niitä kerätessä saa korut kasaan nopeammin ja valinnanvaraa on enemmän. Suurimman osan käytetyistä olen löytänyt Huuto.netistä. Kirpputoreilla rintakoruja on näkynyt todella vähän.

    VastaaPoista